Biocodex Suomessa

Arvomme

Biocodexin arvot on määritelty yhdessä työntekijöiden kanssa. 
Ne näkyvät päivittäisessä toiminnassamme sekä vastaavat yhteisiä tavoitteitamme. 

Kolme peruspilaria 

1Voimamme kasvaa ja kukoistaa tulevaisuudessakin tulee vahvoista juuristamme, jotka ovat osa biocodexilaisten DNA:ta. Olemme perheomisteinen, itsenäinen ja humanistinen yritys. Koko toimintamme perustuu inhimillisyyteen. Tuotteidemme laatu on kaikkein tärkein asia toimiessamme potilaiden ja asiakkaiden hyväksi.

2Juuremme ovat vahvasti kiinni myönteisessä näkemyksessämme maailmasta. Myönteisellä asenteella pystymme investoimaan, kehittymään, tarttumaan mahdollisuuksiin ja houkuttelemaan uusia kykyjä. Uskomme tulevaisuuden tuovan mukanaan uusia mahdollisuuksia.

3Arvomme alkavat ME-sanalla ja sitä seuraavat tekoja kuvaavat sanat. Olemme laatineet nämä arvot yhdessä ja ne on tarkoitettu juuri meille. Ne heijastavat tulevien vuosien kehittymistavoitteitamme. Arvomme tukevat toinen toisiaan.

lle perustalle olemme luoneet neljä arvoamme, jotka innostavat meitä eteenpäin: 

Me toimimme yhdessä 

Olemme vahvempia yhdessä ja pystymme siten kasvuun, parannuksiin ja uusien alueiden valloittamiseen. Kannustamme kuuntelemaan, jakamaan kokemuksia, antamaan palautetta ja oppimaan toisiltamme – läpi eri kulttuurien ja sukupolvien. 

Arvostamme jokaista tiimin jäsentä ja rakennamme luottamusta, jotta jokainen työntekijä voi edustaa rohkeasti Biocodexia. 

Me välitämme ekosysteemistämme 

Huolehdimme toisistamme sekä potilaidemme terveydestä ja hyvinvoinnista. Siten pyrimme jatkuvasti parantamaan tuotteidemme ja palvelujemme laatua. Emme tyydy pelkästään asiakkaiden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten täyttämiseen vaan teemme enemmän.  Olemme sitoutuneet olemaan eettinen, vastuullinen ja ympäristöystävällinen yritys. 

Me uskallamme innovoida 

Uskallamme panostaa innovaatioihin ja hyväksymme, että joskus tapahtuu virheitä. Tarjoamme ratkaisuja ja suhtaudumme kaikkeen empiirisesti ja pragmaattisesti: “Testaamme ja opimme”.  

Tämä arvo auttaa meitä kehittymään mikrobiomiasiantuntijaksi, erottumaan kilpailijoistamme sekä ennakoimaan ja tunnistamaan tulevia mahdollisuuksia.  

Innovointi on sisäisen yrittäjyyden ja vaikutusmahdollisuuksien liikkeellepaneva voima, jonka avulla pystymme myös reagoimaan ketterästi. 

Me luomme oikeudenmukaisia suhteita 

Kohtelemme kaikkia sidosryhmiämme uskollisesti, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. Tämä näkyy kaikessa yhteistyössämme, tavassamme hoitaa liiketoimintaamme ja siinä, miten kehitämme pitkäaikaisia ja oikeudenmukaisia yhteistyökumppanuuksia. Tämä arvo ohjaa meitä kaikissa toimissamme ja edustaessamme Biocodexia.